Asiakkaat

Ohessa muutama esimerkki lähiajan asiakastöistämme. Haluamme, että liiketoiminnan kehittäminen on luonteva osa arkea. Tarjoamme joustavan resurssin ja asiantuntemuksenne tarpeisiinne.

"Olimme yrityksen hallituksen ns. neuvonantajana ajanjakson, jolloin yritys eli vahvaa toiminnan kehittämisen ja kansainvälistymisen kautta. Samalla autoimme julkisen rahoituksen saamisessa kehittämistyön tueksi."

"Autoimme start-up yritystä pääomasijoittajien löytämisessä ja olimme yrityksen tukena sijoittajien kanssa käytävien keskustelujen alussa. Autoimme kehittämisrahoituksen hakemisessa ja toimimme omistajien apuna yrityksen alkuvaiheen kehittämisessä."
 
"Laadimme yhdessä yritysjohdon kanssa liiketoimintasuunnitelman, joka sisälsi uuden palvelun kuvauksen ja kaupallistamissuunnitelman. Kartoitimme uuden palvelun tuottamiseen tarvittavat kumppanit ja olimme mukana kumppaneiden kanssa käytävissä neuvotteluissa."

”Konsultoimme uuden ohjelmistotuotteen kehitysvaiheessa tuomalla yritysasiakkaan näkökulmaa tuotteeseen ja sparrausapua. Teimme myös rahoitushakemuksen, jolla yritys sai tukea kehityshankkeen seuraavaan vaiheeseen.”  
 
”Autoimme yritystä täsmentämään liiketoimintansa tavoitteita ja laadimme yritykselle kehityskartan ja kehittämissuunnitelman.”
 
”Yritys halusi liiketoiminnan laajenemissuunnitelmia tehdessään tietoa eri rahoitusvaihtoehdoista. Teimme kartoituksen sopivimmista rahoitusvaihtoehdoista ja autoimme rahoituksen hakemisessa.”
 
”Toimimme omistaja-yrittäjän sparraajana tilanteessa, jossa etsittiin liiketoiminnalle jatkajaa. Tapaamisten ja keskustelujen ohessa laadimme yritykselle kehittymissuunnitelman uuden omistajan avuksi.”
 
”Suunnittelimme asiakkaalle henkilöstön kehittämisprojektin ja haimme rahoitusta projektille. Kilpailutimme yrityksen puolesta kouluttaja- ja konsulttivaihtoehdot Toteutusvaiheessa toimimme projektissa konsulttina ja projektikoordinaattorina. Lisäksi teimme asiakkaalle henkilöstöhallinnan ja -kehittämisen työkalut. ”